![]() |
Gullö Gård kukkaloistoa |
Kun strategiaa lähdetään tekemään, kuulee hyvin usein,
että taas tehdään strategiaa joka ei kuitenkaan johda mihinkään - jää vain
kirjahyllyyn pölyttymään. Syitä tähän on:
- Strategian on tehnyt sellaiset tahot joita
suunnitelma ei varsinaisesti koske (esim. matkailualueen katto-organisaation
virkamiehet tekee strategian joka koskee yrittäjien liiketoiminnan
kehittämistä)
- Strategian tavoitteena on näyttää mahdollisimman
hienolta – 150 sivua, vaikeita sanoja ja monimutkaisia prosesseja. Kuka tänä
päivänä kerkeää sellaiseen syventyä?
- Strategia on itsessään hyvä, mutta sen
toteuttamiseen ei ole varattu resursseja tai ylipäätään strategian
valmistumisen jälkeiseen aikaan ei ole kiinnitetty huomiota
Strategioiden yksi keskeinen ongelma on myös se, että
maailma muuttuu nykyään hyvin nopeasti. Muodikas seminaareissa puhuja, Anssi
Tuulenmäki, kertookin siitä, että sen sijaan, että suunnitellaan ja
suunnitellaan, pitäisi kokeilla ja kokeilla. Toimijoiden pitäisi olla ketteriä
ja kokeilla – eikä pelätä epäonnistumista. Anssi jakaakin ”lupa epäonnistua” passiaJ. Kannattaakin muuten
käydä katsomassa Anssin esitys Youtubessa – erittäin mielenkiintoinen ja
inspiroiva esitys.
Länsi-Uudenmaan
matkailustrategia
Länsi-Uudenmaan matkailustrategian osalta näihin asioihin
on pyritty vastaamaan.
- Strategiatyössä on ollut erittäin vahva
yrittäjävetoisuus. Työryhmässä on ollut 9 yrittäjää, 3 kuntien ja kaksi Novagon
edustajaa. Lisäksi eri vaikuttamiskanavia seminaareista someen on ollut useita.
- Strategian ydinviesti on tiivistetty 3-4 sivuun –
ja nekin melko ”löyhiä”, joskin täynnä asiaa.
- Strategiaprosessia seuraa automaattisesti
työryhmätyöskentely, jossa alueen yrittäjät pistävät suunnitelmat käytäntöön
yhdessä julkisen sektorin kanssa. Strategia on hyväksytty seitsemässä alueen
kunnassa, joten myös poliittinen tahtotila strategian toteutumiseksi on
varmistettu.
Näistäkin seikoista huolimatta on riski, että strategia
jää hyllyyn. Siksi strategian valmistuttua pyritään panostamaan tiedottamiseen.
Yksi merkittävä syy strategian unohtamiseen on nimittäin juuri se, että kukaan
ei jaksa lukea tylsää paperia – vaikka tahtotilaa olisikin. Länsi-Uudenmaan
matkailustrategia onkin tuotettu eri muotoihin – videona, power pointtina,
äänitiedostona, räppinä sekä pdf tiedostona. Nämä kaikki tulevat olemaan saatavilla
eri sähköisissä medioissa Youtubesta Slideshareen. Tavoitteena on saada
mahdollisimman moni sisäistämään strategian sisällöt ja innostumaan
yhteistyöstä.
Loppujen lopuksi tämäkin blogikirjoitus tähtää siihen,
että saisimme laajan yhteistyön tuloksena yhdessä enemmän kuin yksin. Matkailustrategia
on työkalu tätä varten. Ja ihan lopuksi kysymys on toimijoiden omasta
aktiivisuudesta – oman ajan uhraamisesta.
- Länsi-Uudenmaan matkailustrategian virallinen julkistaminen 18.6.2013
- Strategian valmistumisprosessia on voinut seurata ja kommentoida osoitteessa www.lansi.fi/lansiuudenmaanmatkailu
- Länsi-Uudenmaan matkailustrategian virallinen julkistaminen 18.6.2013
- Strategian valmistumisprosessia on voinut seurata ja kommentoida osoitteessa www.lansi.fi/lansiuudenmaanmatkailu
Käykäähän katsomassa:
VastaaPoistaMaking of Länsi-Uudenmaan matkailustrategian video :)
http://youtu.be/3c4MbtmrOv8