Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novago. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novago. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. joulukuuta 2013

Länsi-Uudenmaan matkailussa on ja ei ole tapahtunut paljon vuonna 2013

Historian ensimmäinen Länsi-Uudenmaan matkailustrategia valmistui kesäkuussa 2013. Strategia tehtiin yritysvetoisesti ja se on hyväksytty seitsemässä alueen kunnan kunnanhallituksessa. Kyseessä on kuitenkin vain paperi ja ilman konkreettisia toimenpiteitä se jää pölyttymään kirjahyllyyn. Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että kuntien toimijat ovat ottaneet strategian tosissaan ja monia toimenpiteitä on viety jo eteenpäin.

Vuoden ylivoimaisesti tärkein projekti on tietenkin Lumo. Syksyn aikana pidettiin yli kymmenen infotilaisuutta eri puolilla Länsi-Uuttamaata ja tavattiin kymmeniä yrityksiä kasvokkain. Sähköposteja ja puheluita on ollut sadoittain. Lopputulos on hyvä – joskin parempikin olisi voinut olla. Mukaan toimintaan on sitoutunut 26 yritystä. Määrä on kovin pieni, kun mietitään, että alueella on lähdes 1000 yritystä joilla olisi ainakin periaatteessa intressi olla mukana toiminnassa. Positiivista on se, että kuntajohtajat Novagon toimialueelta vievät Lumon asian kunnanhallituksiin päätettäväksi ensi vuoden puolella.

Yhteistyötä muualla Suomessa

Vastaavaa kehitystä on tapahtunut paljon muuallakin Suomessa. Hämeessä matkailuyritykset perustavat omaa yhteenliittymää. Kymenlaaksossa yhdistetään matkailutoimia. Kuopiossa yritysvetoinen matkailuorganisaatio korvaa kaupungin vastaavan. Lapissa rakennetaan koko Lapin kattavaa ”House of Lapland” markkinointikoneistoa. Tampereella ja Kemijärvellä yhtiöitetään matkailua. Lahdessa on tuoreessa muistissa Lahti Region –organisaation perustaminen. Esimerkkejä on vaikka kuinka. Eli matkailun alueorganisaatiot siirtyvät kuntien alaisuudesta yritysvetoisiin osakeyhtiöihin yli kuntarajojen. Lumo on täysin vastaava projekti, mutta edelleenkin asian edistyminen on tahmeaa.

Peiliin katsomisen paikka

Olen tätä Lumo asiaa vienyt eteenpäin ja varmasti minullakin on paikka katsoa peiliin. Miksi niin tärkeä asia kuin Lumo ei edisty toivotulla tavalla? Miksi yhteistyön hyötyjä ei saada kirkastettua sellaisella tavalla, että alueen yritykset lähtisivät mukaan? Olen itse toiminut aikaisemmin Posion matkailuyhdistyksen toiminnanjohtajana. Posiolla on alle 4000 asukasta ja matkailu vasta nouseva elinkeino. Silti matkailuyhdistyksessä on mukana yli 60 jäsentä. Ruka-Kuusamo matkailuyhdistyksessä on mukana yli 150 toimijaa. Yli 100 000 asukkaan Länsi-Uudellamaalla mukaan saadaan 26 toimijaa. Voi olla, että vertaus ontuu, mutta mielestäni se kuitenkin näyttää hieman mittakaavaa.

Ne yritykset, jotka eivät ole lähteneet mukaan Lumon toimintaan ovat useimmiten perustelleet asiaa sillä, että eivät näe mitä hyötyä Lumosta olisi juuri heille. Olen toki monilla eri esimerkeillä pyrkinyt tämän hyödyn osoittamaan, mutta lienee selvää, että yrityksen pitää itse se yhteistyön hyöty ensin oivaltaa. Sitä ei kukaan ulkopuolinen pysty tekemään. Kun asiasta on yhteisissä tilaisuuksissa puhuttu, on mm. seuraavat kommentit nousseet esille: ”Ahneus ei ole vielä voittanut kateutta Länsi-Uudellamaalla” tai ”Länsi-Uudellamaalla ei mene vielä riittävän huonosti, että yritykset näkisivät yhteistyön hyödyt”.

Ei synkistellä vaan katsotaan tulevaisuuteen

Keskustelen aktiiviesti myös alueen ulkopuolisten toimijoiden kanssa ja olenpa kuullut myös tämän suuntaisia kommentteja: ”Älä huoli, Länsi-Uusimaa on kuuluisa yhteistyöhaluttomuudesta”. No, en näe asiaa kuitenkaan näin synkkänä. Mukana olevat 26 yritystä ovat mielestäni kuitenkin selkeä osoitus siitä, että oikeaa asiaa ollaan viemässä eteenpäin. Nämä yritykset ovat oivaltaneet, että sijoittamalla yhteiseen hyvään saadaan koko alue nousuun ja sitä kautta kaikki hyötyvät. Monille ongelma voi olla myös konkretian puute. Kun Lumolla ei ole osoittaa menestyksekästä menneisyyttä, ei monet uskalla lähteä mukaan. Sitten kun kone on käynnissä, muuttuu varmasti monilla toimijoilla aatokset.

Kävi tässä niin tai näin, minun tehtäväni on edistää Länsi-Uudenmaan matkailun yhteistyötä. Jatkan tätä työtä aktiivisesti hankkeen loppuun saakka (kesäkuu 2014). Jos yhteistyö ei lähde liikkeelle nyt, lähtee se pakon edessä myöhemmin. Matkailun erittäin merkittävä asema Länsi-Uudellamaalla on kuitenkin sellainen asia jolta ei voi sulkea silmiä.

Kiitos kaikille toimijoille yhteistyöstä ja hyvää joulua!

Jukka

Ps. Kuka tietää missä blogin kuva on otettu?

torstai 6. kesäkuuta 2013

Strategioista

Strategia, eli suunnitelma tavoitteeseen pääsemiseksi, mielellään kilpailijoita paremmin


Gullö Gård kukkaloistoa
Kun strategiaa lähdetään tekemään, kuulee hyvin usein, että taas tehdään strategiaa joka ei kuitenkaan johda mihinkään - jää vain kirjahyllyyn pölyttymään. Syitä tähän on:

- Strategian on tehnyt sellaiset tahot joita suunnitelma ei varsinaisesti koske (esim. matkailualueen katto-organisaation virkamiehet tekee strategian joka koskee yrittäjien liiketoiminnan kehittämistä)
- Strategian tavoitteena on näyttää mahdollisimman hienolta – 150 sivua, vaikeita sanoja ja monimutkaisia prosesseja. Kuka tänä päivänä kerkeää sellaiseen syventyä?
- Strategia on itsessään hyvä, mutta sen toteuttamiseen ei ole varattu resursseja tai ylipäätään strategian valmistumisen jälkeiseen aikaan ei ole kiinnitetty huomiota

Strategioiden yksi keskeinen ongelma on myös se, että maailma muuttuu nykyään hyvin nopeasti. Muodikas seminaareissa puhuja, Anssi Tuulenmäki, kertookin siitä, että sen sijaan, että suunnitellaan ja suunnitellaan, pitäisi kokeilla ja kokeilla. Toimijoiden pitäisi olla ketteriä ja kokeilla – eikä pelätä epäonnistumista. Anssi jakaakin ”lupa epäonnistua” passiaJ. Kannattaakin muuten käydä katsomassa Anssin esitys Youtubessa – erittäin mielenkiintoinen ja inspiroiva esitys.

Länsi-Uudenmaan matkailustrategia

Länsi-Uudenmaan matkailustrategian osalta näihin asioihin on pyritty vastaamaan.

- Strategiatyössä on ollut erittäin vahva yrittäjävetoisuus. Työryhmässä on ollut 9 yrittäjää, 3 kuntien ja kaksi Novagon edustajaa. Lisäksi eri vaikuttamiskanavia seminaareista someen on ollut useita.
- Strategian ydinviesti on tiivistetty 3-4 sivuun – ja nekin melko ”löyhiä”, joskin täynnä asiaa.
- Strategiaprosessia seuraa automaattisesti työryhmätyöskentely, jossa alueen yrittäjät pistävät suunnitelmat käytäntöön yhdessä julkisen sektorin kanssa. Strategia on hyväksytty seitsemässä alueen kunnassa, joten myös poliittinen tahtotila strategian toteutumiseksi on varmistettu.

Näistäkin seikoista huolimatta on riski, että strategia jää hyllyyn. Siksi strategian valmistuttua pyritään panostamaan tiedottamiseen. Yksi merkittävä syy strategian unohtamiseen on nimittäin juuri se, että kukaan ei jaksa lukea tylsää paperia – vaikka tahtotilaa olisikin. Länsi-Uudenmaan matkailustrategia onkin tuotettu eri muotoihin – videona, power pointtina, äänitiedostona, räppinä sekä pdf tiedostona. Nämä kaikki tulevat olemaan saatavilla eri sähköisissä medioissa Youtubesta Slideshareen. Tavoitteena on saada mahdollisimman moni sisäistämään strategian sisällöt ja innostumaan yhteistyöstä.

Loppujen lopuksi tämäkin blogikirjoitus tähtää siihen, että saisimme laajan yhteistyön tuloksena yhdessä enemmän kuin yksin. Matkailustrategia on työkalu tätä varten. Ja ihan lopuksi kysymys on toimijoiden omasta aktiivisuudesta – oman ajan uhraamisesta.

- Länsi-Uudenmaan matkailustrategian virallinen julkistaminen 18.6.2013
- Strategian valmistumisprosessia on voinut seurata ja kommentoida osoitteessa www.lansi.fi/lansiuudenmaanmatkailu